Fi Sv En

ART FAIR SUOMI 09        26.9. – 4.10.2009
Suomen monimuotoisin nykytaiteen myyntinäyttely, vapaa pääsy
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 C, 00180 Helsinki

150 taiteilijaa – 600 teosta
   - - - Teosluettelo(.pdf)

Taiteilijajärjestö Muu ry ja Valokuvataiteilijoiden Liitto järjestävät 26.9.–4.10.2009 viidennen kerran yhteisen teosvälitystilaisuuden ART FAIR SUOMI Helsingin Kaapelitehtaalla.

Myynnissä Kaapelitehtaan Puristamossa ja Valssaamossa on suomalaista videotaidetta, performansseja, ääniteoksia sekä valokuvaa, maalausta ja piirustusta – esillä on 150 taiteilijan 600 yksittäistä teosta. Useat niistä saavat tapahtumassa ensi-esityksensä, joten niin ammattilaiset kuin ensikertalaisetkin voivat kokea kerralla useita avajaisia ja tehdä taidelöytöjä.

Valokuva seinälle, äänitaidetta kotiympäristöön ja performanssia bileisiin - alkaen 29 €

Art Fair Suomi 09 –myyntinäyttely kannustaa hankkimaan suomalaista nykytaidetta rohkeasti teemalla: "Anna intuition viedä. Rakastumiseen riittää 30 sekuntia. Ei taiteen ostaminen ole sen vaikeampaa."

Tarjolla on tuoreita AFS-osto-oppaita: "kuinka ostan nykytaidetta?" Lisäksi koko näyttelyn ajan ostajan apuna ovat taidetulkit, jotka auttavat näkemään taiteen eri vivahteita. Osto-assistentit puolestaan valikoivat sopivia töitä ostajan luonteen, ympäristön ja toiveiden mukaan.

Tarjolla on taidevalokuvien lisäksi uusia ideoita taiteen käyttämiseen, kuten äänitaidetta kotistereoihin tai vaikka äänimaisemaksi kylpyhuoneeseen ja videoteoksia taulutelevisioon tai kännykkään. Tilattavissa on myös Kerma-performanssi, aikuisten Lautapeli sekä Runo-ongintaa omiin tai yrityksen juhliin alkaen 500 €.

Ripustusviikon avaa Siemenpuu ja näyttelyn Roi Vaara

AFS:ssa on mahdollista tehdä myös tilausteoksia, tästä esimerkkinä Siemenpuu-säätiön tilaama, taiteilija Milja Viidan "Linnunlaulun kotiinpaluu" -mediataideinstallaatio, joka avaa AFS09 ripustusviikon Kampin Narinkkatorilla 21.9. klo 12-19. Teos on esillä vain yhden päivän.

Avajaisissa perjantaina 25.9. Kaapelitehtaalle esiintyy Suomen kansainvälisin performanssitaiteilija Roi Vaara. Poimintoja oheisohjelmasta: "Viisi teosta jotka ostaisin" pitävät tunnetut taiteilijat Adel Abidin ja Elina Brotherus, sekä Kiasman kokoelmaintendentti Pirkko Siitari ja iskelmäsanoittaja ja taidekeräilijä Vexi Salmi. Valokuvataide-seminaari Kiasmassa ja aarteenetsintää Kaapelitehtaan ympärillä.

Art Fair Suomi 09 -näyttelyarkkitehtuurin Kaapelitehtaalle on suunnitellut vastikään SIO huonekalupalkinnon saanut Timo Ripatti, joka on myös Ornamon Vuoden huonekalusuunnittelija 2010.

Jokainen kohtaaminen taiteen kanssa on ainutkertainen kokemus. Jos se tuntuu hyvältä, lienee sillä arvoa – juuri sinulle. Seuraa tiedotusta tapahtuman kotisivuilla!

- - -

Lisätietoja:

MUU ry / MUU galleria: Timo Soppela, 045-136 0161, muugalleria[at]muu.fi, www.muu.fi

Valokuvataiteilijoiden Liitto ry / Valokuvagalleria Hippolyte: Mitro Kaurinkoski, 09-612 33 44, 040-591 0770, mitro.kaurinkoski[at]hippolyte.fi, www.hippolyte.fi