|
ART FAIR SUOMI 2009 - Ohjelma Kiinnostavinta ja ajankohtaisinta suomalaista nykytaidetta. Taiteilijajärjestö Muu ry:n ja Valokuvataiteilijoiden Liitto ry:n yhteinen teosvälitystilaisuudessa esitellään ja myydään videotaidetta, performansseja sekä valokuvaa, maalausta ja piirustusta. 600 teosta - 150 taiteilijaa! Ohjelmassa inspiroivia taiteilijaesittelyjä ja puheenvuoroja nykytaiteesta ja sen keräilystä. Kaikkiin tilaisuuksiin vapaa pääsy. OHJELMA Ripustusviikolla: maanantai 21.9. klo 12-19 Paikka: Kampin Narinkkatori Tilaaja: Siemenpuu-säätiöTeos esillä vain yhden päivän ajan! Perjantai 25.9. klo 19-21 Kaapelitehdas: Puristamo ja Valssaamo Avajaisissa esiintyy performanssitaiteilija Roi Vaara Tervetuloa! Lauantai 26.9. Aika: 26.9.-4.10.2009 Paikka: Ruoholahden kaupunginosa Kaapelitehtaan ympärillä Taiteilijat Touko Heikkinen ja Ilkka Karhu kutsuvat kaikki valokuvasta kiinnostuneet osallistumaan leikkimieliseen aarteen etsintään Ruoholahden kaupunginosaan. Aivan kaapelitehtaan lähiympäristöön on sijoitettu valokuvateoksia, joihin osallistujat pääsevät tutustumaan, jos vain löytävät ne kartan ja vihjeiden avulla.
Wherever you love, you are Paikka: Kamppi Narinkka Square Kampin kauppakeskuksen edessä järjestetään koko päivän kestävä valokuvaperformanssi “Wherever you love, you are”. Tapahtuma on kiertävä valokuvausprojekti, jossa yleisöllä on mahdollisuus valita useista heijastettavista taustoista mieleisensä ja ottaa itsestään unelmiensa potretti ulkoilmastudiossa. Projektin on ideoinut ja toteuttanut Kuvataideakatemian opiskelija Filippo Zambon. Tämä projekti on osa Yhteinen Leikki -monitaidetapahtuman sarjaa, joka juhlistaa Valokuvagalleria Hippolyten 30-vuotisjuhlavuotta. (Lue lisää: http://www.hippolyte.fi/projekti/tiedote/Yhteinen_leikki.html)klo 14 Paikka: Kaapelitehdas Pirkko Siitari on Kiasman vs. kokoelmaintendentti. Hän on työskennellyt pitkään valokuvataiteen parissa: vuosina 1990-1999 hän johti Pohjoista valokuvakeskusta Oulussa ja vuosina 1999-2004 hän toimi Suomen valokuvataiteen museon näyttelypäällikkönä. Keravan taidemuseon johtajana hän oli vuosina 2004-2008. klo 14.30 Asiantuntijan puheenvuoro: Viisi teosta jotka ostaisin (englanniksi) Paikka: Kaapelitehdas Svein Ingvoll Pedersen on norjalaisen Tromsøn taideyhdistyksen taiteellinen ja toiminnanjohtaja. Hän on taidehistorioitsija, joka on erikoistunut elokuvaan ja valokuvaan, sekä gender- ja maskuliinisuustutkimukseen. Pedersen on luennoinut useissa Norjan yliopistoissa, julkaissut artikkeleita aikakaus- ja sanomalehdissä ja toiminut taiteilijajärjestöjen johdossa. Tromsøn taideyhdistyksessä hän on mm. kehittänyt taiteen ja luonnontieteen kohtaamiseen perustuvia hankkeita. Sunnuntai 27.9. Aika: 26.9.-4.10.2009 Paikka: Ruoholahden kaupunginosa Kaapelitehtaan ympärillä Taiteilijat Touko Heikkinen ja Ilkka Karhu kutsuvat kaikki valokuvasta kiinnostuneet osallistumaan leikkimieliseen aarteen etsintään Ruoholahden kaupunginosaan. Aivan kaapelitehtaan lähiympäristöön on sijoitettu valokuvateoksia, joihin osallistujat pääsevät tutustumaan, jos vain löytävät ne kartan ja vihjeiden avulla. klo 14 Paikka: Kaapelitehdas Adel Abidin syntyi Bagdadissa vuonna 1973. Vuodesta 2003 hän on työskennellyt videon ja videoinstallaatioiden parissa. Abidinin teoksia on ollut esillä monissa gallerioissa, museoissa ja festivaaleilla Suomessa ja ulkomailla. Hän edusti Suomea fiktiivisellä Abidin Travels -matkatoimistollaan Venetsian biennaalissa vuonna 2007. Abidinin taide keskittyy kulttuurisen vieraantumisen ja marginalisaation kysymyksiin. Sarkasmi, huumori ja ironia ovat keskeisiä hänen ilmaisussaan. klo 14.30 Paikka: Kaapelitehdas Sormina on uusi soitin, joka on kehitetty osana Juhani Räisäsen tohtorintutkintoa Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratorioon. Soitin on langaton, ja se tuottaa elektronimusiikkia ja elävää videokuvaa tietokoneen avulla. Kädessä pidettävän käyttöliittymän sekä kaiken tarvittavan ohjelmoinnin on tehnyt Juhani Räisänen. Sorminan tuottamaa musiikkia voi kuvata tilalliseksi tai ambientiksi. Se sisältää muistumia vesipisaroista, tuulesta sekä muista ympäristön äänistä. Soittimella voidaan kuitenkin soittaa myös melodioita. Soittaminen tapahtuu pyörittämällä käyttöliittymän pieniä puisia pyöriä tai koskettimia. Soitin tuottaa samanaikaisesti myös muokattua live videokuvaa.www.sormina.com Perjantai 2.10. Aika: 26.9.-4.10.2009 Paikka: Ruoholahden kaupunginosa Kaapelitehtaan ympärillä Taiteilijat Touko Heikkinen ja Ilkka Karhu kutsuvat kaikki valokuvasta kiinnostuneet osallistumaan leikkimieliseen aarteen etsintään Ruoholahden kaupunginosaan. Aivan kaapelitehtaan lähiympäristöön on sijoitettu valokuvateoksia, joihin osallistujat pääsevät tutustumaan, jos vain löytävät ne kartan ja vihjeiden avulla. klo 10.30-16.30 Paikka: Nykytaiteen museo Kiasma, Kiasma-Teatteri Kaksipäiväisessä seminaarissa keskustellaan rajoista ja rajapinnoista: valokuvataiteesta nykytaiteen yhtenä rajapintana; valokuvataiteen ja journalismin rajankäynnistä; siitä mitä tapahtuu, kun luontokuva kohtaa taiteen tai kun taidekuva seurustelee läheisesti muoti- tai designkuvan kanssa. Entä mitä tarkoittaa dokumentarismi taiteen kentällä? Yhtenä puheenaiheena ovat kansallisvaltioiden ja 'kansallisen' rajanylitykset - nykytaiteen kansainvälistyminen. Lauantai 3.10. Aika: 26.9.-4.10.2009 Paikka: Ruoholahden kaupunginosa Kaapelitehtaan ympärillä Taiteilijat Touko Heikkinen ja Ilkka Karhu kutsuvat kaikki valokuvasta kiinnostuneet osallistumaan leikkimieliseen aarteen etsintään Ruoholahden kaupunginosaan. Aivan kaapelitehtaan lähiympäristöön on sijoitettu valokuvateoksia, joihin osallistujat pääsevät tutustumaan, jos vain löytävät ne kartan ja vihjeiden avulla. klo 14.30 Paikka: Kaapelitehdas klo 10.15.-16 Paikka: Nykytaiteen museo Kiasma, Teatteri Kaksipäiväisessä seminaarissa keskustellaan rajoista ja rajapinnoista: valokuvataiteesta nykytaiteen yhtenä rajapintana; valokuvataiteen ja journalismin rajankäynnistä; siitä mitä tapahtuu, kun luontokuva kohtaa taiteen tai kun taidekuva seurustelee läheisesti muoti- tai designkuvan kanssa. Entä mitä tarkoittaa dokumentarismi taiteen kentällä? Yhtenä puheenaiheena ovat kansallisvaltioiden ja 'kansallisen' rajanylitykset - nykytaiteen kansainvälistyminen. klo 14 Paikka: Kaapelitehdas Vexi Salmi on tullut tunnetuksi levytuottaja, iskelmien sanoittajana ja kirjoittajana. Salmi on myös intohimoinen taiteen keräilijä. Kokoelma, joka käsittää lähinnä nykytaiteilijoita on talletettuna Hämeenlinnan taidemuseossa. Sunnuntai 4.10. Aika: 26.9.-4.10.2009 Paikka: Ruoholahden kaupunginosa Kaapelitehtaan ympärillä Taiteilijat Touko Heikkinen ja Ilkka Karhu kutsuvat kaikki valokuvasta kiinnostuneet osallistumaan leikkimieliseen aarteen etsintään Ruoholahden kaupunginosaan. Aivan kaapelitehtaan lähiympäristöön on sijoitettu valokuvateoksia, joihin osallistujat pääsevät tutustumaan, jos vain löytävät ne kartan ja vihjeiden avulla. klo 14 Paikka: Kaapelitehdas - - - Art Fair Suomi -taidetulkit ja -ostoassistentit ovat niin ensiostajan kuin keräilijän henkilökohtaisena apuna tapahtuman kaikkina aukiolopäivinä. Jaossa on myös video-, ääni-, valokuva- ja performanssitaiteen sekä tilausteoksien osto-oppaita. |
|